tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tuoteasetteluhommia

Tallipihalla Valjashuoneen myymälässä viikonloppuna kassahommia hoidellessa alkoi ympärillä olevat pääsiäiskoristeet tökkiä.Tällästähän tää touhu vähän on, ensin sitä innokkaana laittaa somisteita juhlaan ja sitten se onkin jo ohi, so last season. No hyvä niin, pääsee rymsteeraamaan!


Tänä aamuna kanat, munat ja höyhenet sai poistua puodin keskeiseltä paikalta. Olin suunnitellut asuste-esillepanoa vaihteeksi, keittiötavaraa ja sisustusta on esitelty useammin viimeaikoina.


Toin kotoa kiikkerän porrasjakkaran somisteeksi ja sillä saatiin nostettua tuotteita pöytäpinnan yläpuolelle. Humbugin kukkarot ja asusteet, kaula- ja korvakorut sekä hiuspannat asetettiin paraatipaikalle. Tuotteethan valmistuvat myymälän takahuoneessa, Annin taitavissa hyppysissä.


Asusteiden lisäksi pöydälle tarvittiin jotain muutakin. Valjashuoneen valikoimaan kuuluu Kangasalalaisen Mahekan vintage-tapettiset hatturasiat. Ne sopivat täydellisesti Humbugin sööttiin tyyliin ja värimaailmaan. 


Tukevat pahvirasiat on käteviä kaikenlaiseen säilyttämiseen ja kuoseista löytyy sykähdyttävät kuviot joka sävyssä. Yhteen rasiaan esille päätyivät Kati-Riinan silkkihihat. Kätevä asuste tämäkin, sopii huiviksi hiuksiin tai kaulaan ja lämmikkeksi käsivarsille. Menee pieneen tilaan vaikka matkalaukkuun tai kesähäiden pikkulaukkuun.


Sopivasti asustepöytää täydentämään saatiin myös Mary a Jalavan sukkahousukuorma. Käsinpainetut legginsit ja sukkahousut ihastuttavat viehättävillä  kuvioillaan. Talviset mustat ja harmaat sävyt täydentyivät keltaisilla, punaisilla ja violeteillä sävyillä.



Tervetuloa siis tutustumaan tarkemmin Valjashuoneen asustevalikoimaan., Toivottavasti se tulevaisuudessa täydentyy myös päähineillä. Niistä suunnitelmista myöhemmin lisää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti