perjantai 23. syyskuuta 2016

Herkkupaloja



Toisinaan sitä pääsee sattumankauppojen myötä tekemään hauskoja töitä. Asiakkaan keinuun valittiin ensin toinen kangas, mutta toimitusongelmien takia päädyttiin pohtimaan tilannetta uudelleen. 


Alunperin oli vain tarkoitus verhoilla keinu uudelleen. Jossain kohtaa kävi kuitenkin ilmi, ettei asiakas oikeastaan pitänyt lainkaan kiiltäväksi lakatusta puupinnasta. Kankaaksi numero kaksi valikoitui Jacobsdalin papukaijakangas. Värikkään kankaan kaveriksi otettiin hyllystä runkoon Annie Sloanin chalk paintin sävy Florence.


Edellistä verhoilua ei oltu oikein viimeistelty, mutta se saikin lähteä. Kuten myös vanhat pehmusteet. Laimensin tilkalla vettä maalia, että se olisi helpommin sudittavaa. Ja pesin tuolin pinnasta liat ja rasvat pois.



Pari kerrosta maalia pintaan ja kuivumisen jälkeen vahaa. Kirkkaalla vahalla sudin koko tuolin, jotta se kestäisi käytössä kulutusta. Mustalla vahalla tein pintaan hieman elävyyttä ja patinaa. 



Vähän jännitti asiakkaan mielipide, sillä pinta on hyvin elävä ja jo elämää nähneen näköinen. Kuvaviestillä varmistin, että pinta on ok, ennen verhoilun tekoa. Ja olihan se 😊


Istuimeen pehmusteet ja kangas päälle. Vanhasta verhoilusta poiketen reunaan liimattiin vielä koristenauha niittiriviä peittämään. Ja näin se keinun ilme muuttui täysin!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti