sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kymppisynttärit

Aika lailla kymmenen vuotta sitten kirjoitin liiketoimintasuunnitelmaa odottavin tunnelmin. Innoissani, haaveillen, täynnä intoa ja pelkoa tulevaa kohtaan. Marraskuun puolivälissä 2006 haaveista tuli totta : Nooran verhoomo ja sisustus näki päivänvalon.


Suunnitelmaa lukiessani, se ei kuulostanut ollenkaan niin pöllöltä kuin ajattelin. Paljon on yhä paikkansa pitävää asiaa ja joitakin haaveista vielä toteuttamatta. Toisaalta myös juttuja, joille nyt hymyillen hymähtää. Kymmenen vuotta on opettanut aika monta asiaa, maailmasta ja omasta itsestä.

2009

2010

2015
Tuolit on aina olleet heikkouteni, niitä on vuosien varrella tehty kymmeniä, voisko olla jopa satoja?  Vanhoja kirpparilöytöjä on verhoiltu omien villien visioiden ja muodikkaiden ideoiden perässä. Ja edelleen haluan tehdä uusia helmiä ihmisten koteihin.

Tampere Vintage-tapahtuma Pakkahuoneella 2010.
Sisustus 2016 Tampereen messukeskuksessa.
Messuille on osastoja pystytelty useita vuosien varrella ja tullaan jatkossakin pystyttelemään. Omaa tapahtumaa Rymsteerausta järjestettiin kolmena keväänä Tallipihalla ja ehkä ensi keväänä jatketaan yhden välivuoden jälkeen.


Uutta tapahtumaa Tallipihalle jouluksi on jo suunniteltu, että hommaa on tiedossa yllin kyllin. Ja sitähän varten pitää lähteä Tallipihan yrittäjäkollegoiden kanssa messureissulle. Nyt suunnataan vähän Tukholman Formexia kauemmas, nimittäin Frankfurtin Tendenceen. Paljon olisi tarinoita reissuista kerrottavana ja erityisesti tyyppejä kiitettävä, että tammikuussa 2012 mut mukaanne houkuttelitte.

Formex Tukholma 2014
Ulkona vihmoo vettä ja sunnuntain ratoksi aloin vanhoja muistella. Paljon on tapahtunut, mutta huolimatta ajoittaisesta henkisestä väsymyksestä yrittäjyyttä kohtaan, aion jatkaa. Mieli halajaa kehitystä, uutta innostustusta, luovempaa tekemistä ja jännityksen tunnetta. 

Valjashuone Tallipiha
Aion kirjoittaa uuden liiketoimintasuunnitelman: Nooran verhoomo ja sisustus, tulevat kymmenen vuotta. Puntariin joutuu monta asiaa, niin omassa toiminnassa kuin ympärilläkin. Tallipiha on ollut viime vuodet positiivinen ja hyvä ympäristö yrittää, mutta riittääkö sen antamat puitteet haaveiden toteuttamiseen. Se jää nähtäväksi. 

Ihanaa, haaveilevaa ja/tai haastavaa tulevaa syksyä teille kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti