Pitkä aika on hujahtanut edellisestä Chalk Paint™-projektista, mutta joulukiireistä huolimatta olen ehtinyt yhden jakkaran kunnostaa. Maalausvuorossa oli Old Ochre, joka ei alkuun herättänyt mitään ideoita päässäni. Pengoin kangaslaatikoita ja käteen osui Jakobsdalin kangas, jota olin pätkän kollegaltani joskus ostanut. Siitä se ajatus sitten lähti.
Maalasin rungon pariin otteeseen old Ochrella ja pohdin millä siihen saisi vähän eloa. Vahattuani pinnan ensin Annie Sloanin Clear Waxilla, keksin yhdistää vaaleaan pintaan kultaa. Bright gold gilding wax levittyi toisen vahan pintaan helposti vaahtomuovin palasella. Hienoinen silaus kultaa tuo sopivasti patinaa kulmiin ja reunoihin.
Verhoilin tuolin ihanan hehkuvalla Jakobsdalin kukkasametilla. Lopulta monien vertailujen jälkeen valitsin tumman lilan nauhan reunustamaan istuimen reunaa.
Kaunis yksilöhän siitä kuoriutui, vaikka alkuun tuskailinkin mielestäni mitäänsanomattoman sävyn kanssa. Seuraavaksi vuorossa on Old Violet, jonka olen maalannut aiemminkin. Taidampa siis esitellä teille myymäläkalusteena olevan lipastoni, kunhan saan siitä kunnolliset kuvat otettua.
Ihanaa Joulua kaikille! Rentoutukaa ja viettäkää aikaa rakkaiden ihmisten parissa ♥️♥️♥️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti