torstai 11. huhtikuuta 2019

Viikon väri: Olive


Annie Sloanin Chalk Paint™ värikartasta löytyy 39 eri värisävyä. Kuvan värikartasta puuttuu vaaleanvihreä LemLem, sekä vuoden 2019 alkupuolella ilmestyneet Chicago grey ja Svenska Blue. Itse huomaan mieltyneeni tietynlaisiin sävyihin, lähinnä viileisiin punaisiin, sinisiin ja vihreisiin, jotka löytyvät kartan vasemmalta reunalta. Lämpimät keltaiset, oranssit ja murretut vihreät kartan oikealla laidalla eivät tule mieleeni lainkaan, kun aion maalata jotain. Siispä heitin haasteen itselleni kaikkien sävyjen kokeilusta ja päätin toteuttaa sen aakkosjärjestyksessä niin vaikeimmat valinnat eivät jää viimeisiksi.


Tällä kertaa vuorossa oli väri nimeltä Olive. Tuo kaunis harmaaseen taittava vihreä sävy on ollut joissakin muissa töissäni sivuosassa, mutta tällä kertaa se laitettiin koko jakkaraan. 



Uusia tekniikoita on kiva kokeilla, joten päätin käyttää Annie Sloanin Gilding Waxia ja ruususabloonaa. Vaha suoraan tuubista ei tahtonut levittyä kunnolla vaan rullaantui pitkin pintaa. Sekoitin kirkasta vahaa ja kultaista gilding waxia keskenään, jolloin lopputulos oli notkeampaa ja sitä sai hyvin töpöteltyä vaahtomuovin palalla sabloonan läpi.



Sipaisin loput kultavahat jalustaan ja pikkujakkarasta tuli kerrassaan hohtava! Tätä jakkaraa on kiva käytellä putiikilla esillepanoissa ja voisimpa käyttää sitä myös kuvausalustana joillekkin tuotteille.


Ennen Olivea olisi vuorossa ollut Old White, mutta valkoiset värit tuppaavat olemaan hivenen haastavia mielikuvitukselleni! Onneksi kuitenkin eräs asiakas halusi Old Whiten pieneen mööpeliinsä ja saan tehtyä kivan esittelyn siitäkin.


Onneksi on luvassa aurinkoa loppuviikoksi! Toivottavasti loputkin lumet sulavat, vaikka onhan ne jo radikaalisti vähentyneetkin näiden kuvien ottohetkeen nähden. Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti