lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kukkaloistoa messukeskuksessa

Piipahdettiin eilen äidin kanssa Supermessuilla Tampereen messukeskuksessa. Lähinnä sitä puutarhapuolta lähdettiin katsomaan ja se olikin nopeasti vilkaistu, sillä hallin peräosa oli täynnä ihan jotain muuta eikä puutarhakoneetkaan ei kauheasti herätä mielenkiintoa. No olihan siellä ihan hienojakin juttuja :)

En tiedä onko kukkasidonnan Suomen mestaruuskisoja aiemmin järjestetty näiden messujen yhteydessä, mutta täytyypä sanoa, että se oli upeaa. Sanoisin, että melkeimpä parasta antia koko hallissa.


Perjantaiaamuna osallistujat olivat paikanpäällä luoneet ennelta valmistelemiinsa pohjiin mielikuvituksellisia luomuksia. Puumaiset teokset olivat näytillä ja arvioitavana samaan aikaan, kun kilpailijat tekivät uutta yllätystyötä paikan päällä.  Todellisia taiteilijoita nämä kukka-ammattilaiset.


Messujen eniten omaa silmääni miellyttävin osasto oli VRJ-groupilla. Monet pinterestistä tutut ideat oli toteutettu värikkäälle ja hauskalle osastolle.













Omaan pihaan tai Tallipihalle aion soveltaa fillari-ideaa sekä hauskoja värikkäitä vanteita muratin kiipeilytelineinä!









Haaveet kesähuoneesta kasvoivat edelleen messuosastoja katsellessa. Ehkä vielä joskus saan miehen suostumaan siihen :)


Pihapirkkojen betonilaatoista sain inspiraation! Vanhojen pitsiliinojen kuviot betonilaatoissa on jo kokeiltu, mutta enpä ole niitä tajunnut maalata. Tämä kokeiluun ensi kesänä!





Kukkaloistoa, sipuleita, siemeniä ja taimia riitti jälleen. Muutama uutuus kukkapenkkiin tuli hankittua ja tajuttoman kokoinen puska kerrattuja tulppaaneja myös. 


Haaveilin talvella osallistuvani omalla osastolla näille messuille, mutta käytyäni olin tyytyväinen etten niin tehnyt. Paikka jota minulle tarjottiin oli peräseinällä, siellä missä iloinen sekamelska koruja, laukkuja, vaatteita ja pullaa oli esillä. Siellä missä ei käyty lainkaan. Jos näitä ensi vuonna harkitsen, haluan ehdottomasti keskemmälle puutarhaosastojen viereen. Ehkä joku nyt miettii miksi verhoilija haluaa puutarhamessuille :) Ajatuksena oli esitellä puutarhakalusteiden verhoiluun sopivia materiaaleja ja kaupitella lyhtyjä, ruukkuja ym. puutarhaan sopivaa sisustustavaraa.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kolme kaunotarta

Tänään valmistui asiakkaan kolme erityisen viehättävää tuolia. Sisustussuunnittelija oli valinnut kankaaksi Warwickin Valencay Toile-kuvioisen kankaan.


Tuolit olivat olleet asiakkaan vintissä jo pitkään ja puuosia putsatessani paljastui pieniä yllätyksiä. Yhden tuolin jalasta puuttui pala, joka oli paikattu ilmastointiteipillä ja maalattu päältä mustaksi. Kekseliästä :D


Koulutustaustastani löytyy tietotaito puupaikkauksille, mutta käännyin silti iskän puoleen. Vähemmän hermojenmenetystä tiedossa. Näppärästi värkkäsi hän puupaikan kinttuun ja minä maalasin sen mustalla päältä.


Puuosissa oli muutenkin paljon kolhuja ja kulumaa. Osmo colorin mustalla (eebenpuu) puuvahalla sai mukavasti pinnoista siistit ja kauttaaltaan jotakuinkin samansävyiset. 


Tuolien pehmusteet olivat hyvässä kunnossa, istuimet jämäkät ja selän pehmusteet kohdillaan. Lisäsin pintapehmusteita ja verhoilin tuolit. Selkänojan napitusta vähensin viidestä kahteen, ettei kankaan kuvat sotkeennu. 


Lopuksi verhoilun reunoihin liimattiin koristenauha. Avot, neitokaiset on valmiit!


maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäismaanantai


Terveisiä Tallipihalta! Täällä Valjashuoneen suojissa näpyttelen päivän tunnelmia. Aamulla ennen puodin avaamista vietin tovin pihalla kukka-asetelmia laitellen. Kevään ensimmäuset väriläiskät tuottavat iloa joka vuosi aina vaan yhtä paljon.

Viime- ja edellisviikolla piipahdin Kalevan kukkatukussa. Siellä lähtee mopo niin helposti käsistä 😀 , mutta onneks on kotipihaa mihin voi myymättömät sipulikukat tuikata tulevia keväitä odottelemaan. Ensin hain läjän narsisseja ja seuraavalla viikolla helmililjoja. Tietysti sekä sinisiä että valkoisia koko laatikollinen, kun ei pystynyt päättämään kumpia ottais.


Asetelmien väkrääminen on jotenkin niin terapeuttista. Ja sotkuista! Köökkissä multaa, purkkeja ja nauhanpätkiä joka paikassa. Kaikki pitää levitellä näkösälle, että luovuus pääsee oikein kukkimaan.


Koulutusta ei asian tiimoilta ole... vielä. Jokakeväinen haave ajoi taas tutkailemaan Ahlmannin sivuja, josko jotain sopivaa kurssitusta olisi saatavilla. Opiskelu kiehtoo, ei voi kieltää 😊


Ihanaa värikästä kevättä!


tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kahvilaprojekti

Viime vuoden puolella sain työkseni Koskikeskuksen Linkosuon kahvilan ilmeen raikastamisen. Ympäristön remontti kauppakeskuksessa oli saanut aikaan kahvilan olemuksen nuhjaantumisen ja asialle päätettiin tehdä jotain. 


Pitkien kangaspohdintojen jälkeen päätettiin tehdä kaikki tuolien istuimet samasta tumman ruskeasta keinonahasta. Se on helppo pyyhkäistä puhtaaksi ja väri yhteinäistää kokonaisuuden.
Pelkkiä istuimia verhoiltiin sekä baarijakkaroihin että matalampiin perustuoleihin.


Nojatuolejakin löytyy paria eri mallia. Toisiin valittiin ihanan pirtsakkaa pinkkiä Romon Kendall-kangasta. Näiden himpun kevyempien nojatuolien selkänojan värin nimi on Peony ja istuin on kokonaan keinonahkaa.



Ero vanhan ja uuden välillä on kyllä huomattava!


Vuoden vaihteen jälkeen otettiin työn alle sohvat. Niiden selkiin oli valittu Lauritzonin Muralla-kangas. Siinä yhdistyy kivasti nojatuolien sävyt ja raita antaa ilmettä suurehkoille yhtenäisille pinnoille.





Viimeisimpänä laitetaan kuntoon raskaamman malliset nojatuolit. Selkänojissa on jälleen käytetty Romon Kendall-kangasta. Väri on Olivine. Tässä tuolimallissa istuimen ulkoreunat ulottuvat matalammalle ja niitä haluttiin keventää käyttämällä vihreää kangasta myös istuimen reunoissa. Päälliosa on edelleen keinonahkaa sen helppohoitoisuuden vuoksi.


 Vielä on muutama tuoli verstaalla työn alla, mutta pian pääsen katsomaan ja kuvaamaan kokonaisuuden paikan päälle. Vähän jo jänskättää :)




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Helppo Hamam

Kirjoittelin tuossa jonkin aikaa sitten Valjashuoneen uusista saippuatuotteista. Kulkurin Kartanon sokerikuorinnasta on tullut suuri suosikkini. Mansikkainen tuoksu leijailee, kun kostealla iholla pyörittelee kuorintapalaa. Iholle jää todella rasvainen tuntu, jolloin suihkun jälkeinen kosteusvoiteen lotraaminen on turhaa. Ihanan helppoa ja iho tuntuu pehmeältä kuin mikä!


Toinen uutuustuote Valjashuoneen puodissa on Hamam-pyyhkeet. Olen niistä jo useamman vuoden lueskellut ja pohtinut olisiko ihanan raikkaista ja värikkäistä pyyhkeistä meille myyntituotteiksi. Viereisellä osastolla Sisustusmessuilla oli tamperelainen Lina, jonka pyyhkeitä kävin hiplailemassa. Yrityksen omistaja Anne valitsee itse pyyhkeet turkkilaisten valmistajien valikoimista ja varmistaa tuotteiden laadukkuuden.


 Ensin pyyhe kannattaa pestä kerran -tai useamman- laadusta riippuen. Pesin omani kerran ja olen imukykyyn tyytyväinen. Alkuun pyyhkeen ohuus tuntui oudolta ja olin aika skeptinen sen paljon puhutuista hyvistä ominaisuuksista. Nyt kuitenkin käytän pyyhettä koko ajan, ohuuteen tottuu nopeasti ja suuri pyyhe kuivuu nopeasti.



Meillä Valjashuoneella on tällä hetkellä yhtä mallia kaupan. Pyyhkeen koko on 90 x 180 m ja hinta 18 euroa. Pyyhe menee todella pieneen tilaan, joten on oikein oivallinen vaikka reenipyyhkeeksi tai matkalle. Kevyt ja kuivuu nopeasti, suosittelen!


Väreissä löytyy ihania keväisiä pastellisävyjä sekä tumma harmaa ja hauska vihreä vaikka miehelle lahjaksi!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Leffapenkkihommia

Löysin kuvia viime marras-joulukuulta, jolloin kunnostelin Alavuden vanhasta leffateatterista peräisin olevan leffapenkkiparin. Ostin kaksi paria penkkejä kollegaltani Anu-Riinalta, jolla niitä oli läjäpäin :)


Penkeissä oli punainen verhoilu ja huonokuntoiset pehmusteet. Homma aloitettiin siis purkamisella.


Punaisen kankaan alta paljastui vanhoja lisätäytteitä ja vielä vanhempi verhoilu. Huspois, kaikki vaan menemään!


Vanhat puuosat olivat ihan kunnossa, joten uutta pehmustetta päälle vaan. Vaahtomuovia ja pinnalle vanua.


Sitten päästiinkin itse asiaan! Hurjasti pohdiskelin kangasvalintaa, mutta varastosta löytyi runsaasti turkoosin, vedenvihreän ja sinertävän erilaisia sävyjä. 


Penkin neljä palikkaa pöydälle ja sommittelu käyntiin.


Ompeluvaiheesta ei kuvia löydy, mutta sommittelun jälkeen leikellään oikean kokoiset palat, jotka ommellaan yhteen.


 Palat nidotaan runkoon kiinni ja pehmustetut osat kiinnitetään käsinojiin. Istuimen alapuoli, joka ylösnostettuna näkyy, on levyn peittämä. Selkänojan takaosa on myös vaneria. Vanhojen lakkapintojen kuluneisuus kuuluu mielestäni asiaan, joten en lähtenyt niitä kokonaan kunnostamaan. Putsasin puuosat ja pyyhkäisin ne Osmo colorin vahalla.


Penkki verstaalla valmiina.


Joulukuussa käytiin yhdessä myös Käsityöyrittäjien Joulumyymälässä Verkarannassa.

  

Nykyään leffapenkkipari majailee Valjashuoneen puodilla. Se etsiskelee uutta kotia, jossa kaivataan persoonallista mööpeliä.