lauantai 30. elokuuta 2014

Messuilua Kotivisiossa


Messupäivä numero yksi oli melko rauhallinen ja apuna osatolla oli vielä ihana Veera, jonka tuuratessa pääsin livahtamaan moikkaileen tuttuja pitkin messuhallia.


 Nii ja toi kelllanvihree tapetti on Seinäruususta!



Lähin tuttu on ihan naapurissa, suklaapuodin Ulla. Kaikenlaisia herkkuja piti taas maistella ja lopulta ostin pussillisen toffeeta etten söis maistajaispusseja tyhjäks. Suosittelen retkeä Tallipihan suklaapuotiin kaikille jotka ette vielä siihen ole tutustuneet. Ihania lahjaideoita ja niin kauniisti paketoituna, ettei viemisiä tarvi kummemmin pohtia.








Vähän pidemmällä omasta osastosta on Ikkunaplussan osasto. Korkeat Pispala-kankaiset seinät näkyivät kauas. Kaimani ja entinen työkaverini  pyörittää pitkäikäistä tamperelaisyritystä nyt toista vuotta, eka synttäri oli ihan just :)  Onnea ja menestystä Nooralle!







Lisää tuttuja löytyi pienen matkan päästä. Tampereen verhoilijamestareiden osasto. Hienoja töitä ja taitavia naisia koko osastollinen!





Paikalla oli myös Tuula ihanine lasikoruineen, mobileineen ja lamppuineen. Tuttuja Tallipihalta siis, Tallimiehen talon yrittäjiä!

Tähän loppuun on vielä laitettava muutama kuva saippuoista. Ei ollut tuttuja tekijöitä, mutta niiiiiiiin ihanan värisiä ja näköisiä olivat! Palasaippuoissa on sellanen vika että ne kuluu liian hitaasti. Näitä olis tehny mieli hankkia varastoon kymmenen erilaista, mutta eihän siinä mitään tolkkua olis.





Huomiseksi toivon niin superkiireistä päivää ettei ehdi kameraa kohottaa :) Ehkä Hevisaurus vetää kansaa halliin. Sii juu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti