Mikä on Värien vankina?

Moikka!

Täällä kirjottelee Noora, tamperelainen sisustusalan yrittäjä. Blogini kertoo elämästä verhoomoverstaallani ja puodilla Tallipihalla sekä kodista, pihasta ja puutarhasta. Nimi blogille syntyi haaveesta päästä luomaan hauskoja huonekaluja ja ihania interiöörejä. Kaipuusta runsaaseen värienkäyttöön ja yllättäviin ratkaisuihin.


Vanhojen huonekalujen ystävät löytävät blogistani erilaisia tarinoita tekemistäni töistä. Nimenomaan niistä erikoisista, joita ei huonekalukaupasta saa. Kotien sisustajille jaan ajatuksiani omasta kodistani, Valjashuoneen puodista Tallipihalta ja silloin tällöin jostain muualtakin. Kirjottelen messumatkoistani, joissa esittelen sisustustrendejä ja poimin omia inspiraationlähteitäni. Blogi on iloinen sekametelisoppa kaikesta, mikä herättää tunteita minussa ja toivottavasti myös sinussa!

Vapaa-aikana puuhailen kotona, vanhan pienen omakotitalon uumenissa tai pihapiirissä. Keväiset puutarhainnostukseni ja -harjoitukseni pääsevät jatkossakin blogin sivuille. Myös kaikki remppahommat päivitän, joita harvakseltaan toteutetaan jaksamisen ja lompakon paksuuden mukaan.



Blogiharrastukseni lähti 2010 sisustuslehtien palstoilta. Kyllästyin valkoisiin koteihin ja ajattelin ettei kukaan ystäväni asu tuollaisessa. Valokuvaaja sisareni kanssa aloimme kirjottaa Kuvitettuja Haaveita, jonka myötä vierailimme monissa kodeissa kolmen vuoden aikana. Rakastin sitä blogia, mutta sisareni kiireisten aikataulujen vuoksi meidän piti luopua sen kirjoittamisesta. Ajatus blogista kuitenkin jäi ja aloin kirjoittaa Värien vankina-blogia. Harjoittelen ja koitan kehittyä kuvien ottamisessa, jotta saisin tästäkin jonain päivänä yhtä mielenkiintoisen. Sisustaminen eri muodoissaan on vaan niin jännittävää.


Tämän sivun kuvat on ottanut sisareni Petra Vii Photography.


1 kommentti: