perjantai 15. elokuuta 2014

Messutunnelmia Formexista

Jo parina vuonna olen lähtenyt Tallipihan ladyjen joukossa messureissuille elokuulla. Viime vuonna piipahdettiin Saksassa, mutta tänä vuonna suunnattiin taas tuttuun Formexiin Tukholmaan. Messut on erittäin mukavia yhteishengen kohotusreissuja sekä inspiraatiomatkoja.


Menomatkalla käytiin tuulisella kannella testaamassa mun uutta kameraa. Kuusta tuli ihan komeita kuvia, mutta pimeällä merellä täydessä valaistuksessa seilaava toinen laiva ei vielä näillä taidoilla tallentunut muistikortille kuin epäselvänä valopallona. Jatketaan harjoituksia.



Messuilla on niin paljon nähtävää ja kuviakin kertyi melkein kolmesataa, joten postailen eri tunnelmista eri päivinä. Yöllisiin laivakuviin sopinee tummat tunnelmat, joten aloitetaan niistä. Messuhallien aulaan on kerätty neljä erilaista trendiä, joista ne on helppo poimia. 



Dark Fragrance- tyyli saa inspiraatiota voimakkaista väreistä ja kuvioista, joiden sekaan lisätään dramaattista mustaa ja ripaus metallinsävyjä. Huonekaluissa oli reilut koukeroiset kukkakuviot ja puuosissakin kunnon värejä ainaisten ruskeiden sijaan.




Samettia oli paljon eri väreissä. Osa kankaista hehkui kiiltavinä, osa mattapintaisina. Kuparin sävy metalliesineissä erilaisten punaisten ja oranssien seurassa näytti uudelta ja erilaiselta. 
Vihreät ja keltaisetkin pääsivät kartalle yhdistettyina tummaan lilaan. Mahtavia yhdistelmiä!








Metallin hohteeltakaan ei voi välttyä; on kultaa, messinkiä ja kuparia. Astioissa ja valaisimissakin yhdistyy lasi ja metalli.


Lisäksi messuilla tutustuin ja sain ruotsinkielisen esitteen hiilihehkulampuista, joiden valo oli todella tunnelmallinen. Lamppuja oli paljon eri kokoisia ja mallisia. Tähän täytyy perehtyä paremmin!




Sellainen oli ensimmäinen raportti messuilun ihmeellisestä maailmasta, palataan pian toisenvärisiin tunnelmiin!



perjantai 8. elokuuta 2014

Reeniä

Sain synttärilahjaksi uuden kameran. Oikein kunnollisen järkkärin vanhan rupsun pokkarin tilalle. Voi onnen päivä. Tai niin mä luulin, kunnes kokeilin ja tajusin etten osaa ollenkaa käyttää sitä.

Eka kuva uudella kameralla :) 

Ekat kuvat otin automaatilla joka räppäs salaman päälle keskellä kirkasta auringonpaistettakin. Onneks on systeri, joka anto vähän opastusta alkuun. Puolet eka luennosta katos heti päästä, mutta kaipa tässä pikkuhiljaa opitaan.











Esittelmpä tässä toisenkin uutuuden meitin huushollissa. Ostin Kangasalan rompepäiviltä maton. Kaiken sen vanhan ihanan rojun keskeltä löysin maton: Design House Stockholmin Uman-maton, millaisesta olin jo pitkään haaveillut. Suuri matto yltää sohvan alle ja keskilattialle, just sopivan kokoinen! Nyt on väriä :)





Sain synttärinä myös useamman kukkakimpun, jotka ovat jo lakastuneet. Yhdestä kimpusta pelastin vielä vihreitä kehyksissä oleviin pikkupulloihin ja pihalta nappasin katkenneen syysleimun karahviin. Pihalla kukkiikin vielä kaikenlaista ja omenat sekä viinimarjat kypsyy. Taitaa olla mehunkeittohommia viikonloppuna luvassa.





Kuvailemisiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!






sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Happy Lights

Vihdoinkin sain ihanat pallovalosarjat myyntiin putiikille. Kuvastoa selatessani ja sarjoja valitessa olisi tehnyt mieli ottaa kaikkia värejä. Niin herkullisia sävyjä ja yhdistelmiä! Valinta oli hankalaa, mutta nyt alkuun värivaihtoehtoja on 12.




Kokosin punaiset Ramboetan-valot myymälään, koska pidän väreistä.


 Suosituimpia Happy Lightsejä taitaa kuitenkin olla luonnolliset sävyt, kuten vaaleiden ja harmaiden yhdistelmä nimeltä Winter. Mikähän on sinun suosikkiyhdistelmäsi?



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäloman puuhat

Meillä kotona mies uusii pihasaunan kattoa. Siinä se kesäloma mukavasti kuluu. Kaikenlaista muutakin puuhaa pihassa kyllä riittää. Kukkapenkkien rapsuttelua ja kastelua, kuolleiden kukkien poistoa ja kirvojen tappoa. Iki-ihanat pionit alkaa olemaan kukkimisensa lopussa ja terälehdet keräilen ennen kun tuuli riepottaa ne pitkin pihaa. Kulhossa ne näyttää niin romanttiselta vaaleanpunaiselta pilveltä, että oli pakko kuvailla.




Alkuviikon kirpparireissulla mukaan tarttui vanha emalinen mehumaija. Siitä sai kolme kukka-astiaa pihaan! En osannut oikein hoitaa viimevuotisia pelargonioita, joten kukkasato on minimaalinen. Tänään ostin parilla eurolla kaksi pelargoniaa siiviläkattilaan, josko niihin tulisi vielä kukkia.
























Meidän pihasauna on rakennuttu 1930-40 lukujen taitteen tienoolla. Sen ahtaalle vintille oli kertynyt kaikenlaista roskaa ja romua. Vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä, rikkinäisiä työkaluja sekä kenkiä. Suurinosa lähti suoraan kaatopaikalle, mutta pientä jäi pihamaan koristukseksi.





















Kuvan kuokista aion värkätä hyllyt saunan ulkoseinään. Hankin niihin jotkut riippuvat kukat. Vanha pieni lapio on halki, mutta se oli jotenkin niin söpö, että laitoin sen seinälle roikkumaan. Kärhölle asensin kiipeilytukia vanhoista sohvan jousista jo viikko sitten.



Saunan vintiltä löytyi myös pari peltikanisteria. Taidanpa sijoittaa nekin johonkin päin pihamaata. Välillä vähän hymyilyttää tämä romuromantiikan innostus, mutta tiedämpä mistä olen sen perinyt... Alla olevat kuvat on meiltä maalta, iskän aikaansaannoksia :)




Toivotaan, että komeat ilmat jatkuu vielä ensi viikonkin. Huomenna lähdetään pohojammaalle, saas nähdä löytyykö sieltä jotakin raportoitavaa.






keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Asuntomessuille?

Taas putkahti sisustuslehtiä postilaatikkoon. Säästelen niitä ensi viikolla alkavaan kesälomaan, mutta en malttanut olla vilkaisematta Dekon Asuntomessuluetteloa.  Yllätyin! Odotin niitä valkoisia mustalla ja designkalusteilla höystettyjä koteja, joita paljon on lehdissä viime vuosina esitelty. Toisin kävi ja mielenkiinto messureissua kohtaan heräsi.


Mustia keittiöitä, tummanpuhuvia harmaita seiniä, vedenvihreää, keltaista, pinkkiä, oranssia ja erilaisia puunsävyjä. Ihanaa erilaista. Melkeimpä tekisi mieleni tehdä kesälomareissu Jyväskylään. 

Yksi mielenkiintoinen kohde on Maailmanpylväs: 13 kerroksinen kerrostalo, jossa on sisustettuna viisi täysin erilaista asuntoa. Alakuvissa kaksi Milla Alftanin suunnittelemaa kohdetta kyseisestä talosta. 





Kuvat on räppästy lehden sivuilta, mutta toivoisimpa ehtiväni Jyväskylään ottamaan itsekkin kuvia, joita voisin sitten kanssanne jakaa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannussiivo

Huomenna tulee vieraita, tai oikeestaan ihan tuttuja, perhettä, läheisiä ystäviä. Piti vähän siivota mm. pihasaunaa talven tomuista ja sinne kerääntyneistä rojuista. Juhannussaunaan on mukava mennä kun tuoksuu koivu ja mäntysuopa.



Itse saunanpesua tärkeempää mulle on luonnollisesti pukuhuoneen siistiminen ja laitto juhannuskuntoon. Purkit ja purnukat ojennukseen, puhdas pöytäliina sekä kukkia vaasiin.



Tälläsenä romuromantikkona mua ei haittaa hilseilevät maalit seinissä, katossa ja ikkunan pielissä. Välillä kyllä haaveilen saunaneteisen kunnostamisesta (enimmäkseen lattian osalta) ja kunnollisista kalusteista. Maalla meillä olis tallella iskän vanha lastensänky, josta sais just passelin sohvan peräseinälle.




Usein kevätaurinko saa aikaan tomutusfiilistä, mutta tänä vuonna on ollut niin kiirusta, että huushollikin oli pitkään ihan talviasussaan. Yleensä en vaihtele verhoja tai tyynynpäällisiä vuodenaikojen mukaan vaan lähinnä mielentilojen. Toukokuulla pongasin netistä edukasta sideharsoa ja mieleeni palautui idea verhoista, joita suunnittelin pari vuotta sitten. Silloin verhot jäi toteuttamatta, mutta nyt tartuin tilaisuuteen. Vanhat raskaat plyysiverhot sai lähteä ja tilalle virittelin 30 metriä harsoa. Kevyttä, ilmavaa, erilaista. Harsojen seuraksi hankin kuitukankaiset vekkiverhot, että olkkaria saa vähän hämärrettyäkin.






Aikanaan olkkarin rahia tehdessäni ennakoin muutoshalujani ja nidoin tarrat palikan alareunaan valmiiksi huppua ajatellen. Mittojen mukaan työmaalla onkin helppo valmistaa päällisiä, jotka voi kotona sitten vaan läjäyttää rahin päälle. Niinpä virkistinkin harmaa-valkoista ilmettä keltakuviollsella Villa Novan kankaalla. 
Kaveriksi rahille ommeltiin muutama vaalea tyyny.



Täytyypä sanoa, että oudolta näyttää silmääni, sillä niin kauan olen valkoisia tekstiilejä karttanut :) Mutta menköön nyt tämän kesän tai ainakin siihen asti kun jotain muuta tyykiä tarttuu hyppysiin. Ja kaipa tähän silmäkin tottuu!

Rentouttavaa Juhannusjuhlaa kaikille!



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Muutoksen tuulia

Valjashuoneella on rempattu viimeiset kolme päivää kuin viimeistä päivää. Tehtiin suuri muutos eli kiepautettiin myymälä ja mun vertas toistensa paikoille. Näin saatiin myymälästä isompi ja yhtenäisempi.
Koko hommahan alkoi tavaroiden pakkaamisella pois tieltä ja väliseinähyllyn siirrolla.


Seinän siirron jälkeen sen taustalevyt tapetoitiin uudella ihanan hohtavalla Harlequin Eglomise-tapetilla. Ilma oli mitä parhain ulkona työskentelylle ja isot levyt sai kätevästi pitkin pihaa kuivumaan.




Kun väliseinät saatiin paikoilleen alkoi sisustaminen. Aika nopeasti löytyi kassan paikka ja kalustejärjestys. Ja sitten saikin alkaa tuoteasettelun. Ihan lempparipuuhaa!


Vanilla Flyn postereita sai paremmin esille, samoin uusia Madam Stoltzin tuotteita. Sekaan hauskoja Tuuni Designin liitutaulumaalilla maalattuja metallilautasia sekä vanhoja tuttuja Dacarrin kierrätyskumikoreja. Ja pakolliset kangasmallit :)



Pääkallo-osaston lisäksi meillä on ihanan värikkäitä uutuuksia: Mahekan hatturasioita sekä Polka Jamin köökkipyyhkeitä. Vanhat tutut Mummi ja minä astianpesuaineet sekä siivoussuihkeet hurmaavat tuoksullaan. 




Oon pitkään varastoinu kellarissa vanhaa määräpainovaakaa, koska sille ei ole paikkaa tämän hetkisessä keittiössäni. Se sopi myymälään hyvin, joten siitä saatiin mainio magneettiteline sekä sormus/pippuripaattimyyntiteline. Sopii passelisti sympaattisesti överiin teemaamme.


Finski-kissa viheltää iloiset viikonloppuvislaukset ja toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan paikan päälle uuteen myymäläämme!