sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai

Odotan pääsiäistä. Tänä vuonna ei ole pitkää lomaa tai muuta ihmeellistä, mutta se on hyvä syy vähän koristaa huushollia. Kevään vihreä keventää mieltä. Rairuohot on kylvetty ja kasvaa hujahtaneetkin jo, kuten myös narsissit. Pitkin viikkoa olen myös auton kyydissä tsuumailut ojan pientareilla rehottavia pajunkissoja. Niiden keräily ei vaan kovin jouhevasti kipsijalkaiselta suju.



Onneksi vitsojen hankkiminen onnistuu muutenkin: Osta namia ja odota virpojia palmusunnuntaina! Homma ei vaan toiminut alkujaan ihan niin kuin suunnittelin. Kadulla kulki kymmenkunta virpojaa, mutta kukaan ei eksynyt meidän ovelle saakka. Olisiko pitänyt laittaa kyltti portille, että meillä saa virpoa (näin sellaisen pinterestissä)?  



Vihdoin odotukseni palkittiin ja ovikello soi. Vitsa mulle, palkka pojille! 


Kaikkiaan viisi noitaa oven takana kävi ja vitsoja kertyi. On se hassua miten voi risut tehdä ihmisen iloseksi. Kaipa se vaan on harmaan talven jäljiltä mieli väriä vailla.



Jokunen muna jäi vielä miehelle syötäväksi, vaikka kakunkoristeeksikin niitä muutama päätyi. Käytiin nimittäin isän synttärilounaalla. Leivoin jälkkäriksi kakun, joka oli hyvin pääsiäissävyinen: koristeena keltaista persikkaa ja suklaamunia. Kuvaa en ottanut, kuvittelette sen kuitenkin nätimmäksi kuin todellisuudessa se olikaan!






2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että siut virvottiin. Mie olin kanssa varautunut palkoilla, mutta taitavat meidän kylän noidat olla kasvaneet ulos tästä lystistä.

    Kun ei kerran tullut virpojia, niin mie virvon sinut näin virtuaalisesti:
    "Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks...." Eikä sitten sen enempää kun en palkkaa ole vailla :)

    Toivoisin tämän lapsuudesta saakka tutun perinteen jatkuvan hamaan tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oda! Pääsiäinen meni, nyt vaan toivotaan että virpomiset tehos ja pysytään tuoreina ja terveinä :) Mukavaa kevättä sinne pohjoiseen!

      Poista