tiistai 6. lokakuuta 2015

Rahi poikineen -opetushommia

Sain viime keväänä puhelun Teuvan aikuiskoulutuskeskukselta, josta parin mutkan kautta poiki verhoilukurssin tuurausreissu. Opetushommat on kiinnostaneet lähestulkoon aina ja nyt pääsin kokeilemaan open virkaa. Nyt on pari maanantai-ja tiistai-iltaa on vierähtänyt Nekalassa Teakin tiloissa mukavien sisustusopiskelijoiden kanssa. Ja pari iltaa on vielä edessä.

Kuvat: Pinterest ja Nooran verhoomo

Pohdin alkuun tapaa jolla kaikenlaista kokeilleet opiskelijat saisi innostumaan ihan perusrahista tai mummotyylisestä ompelurahista. Päädyin keräämään Pinterestin ihmeellisestä maailmasta kymmeniä vinkkikuvia tilkkutöistä, erilaisista helmoista, nyöreistä, nauhoista, koristenastoista ym. Ja niin ne vaan innostu :)



Kannoin paikalle ylijäämäkankaita muutaman kassillisen ja ideointi lähti käyntiin. Oli ihana seurata innostunutta ja luovaa porukkaa. 



Opiskelijoiden käsissä syntyi kymmenkunta erilaista rahia.



Ihan kaikkia en päässyt kuvaamaan, mutta muutaman onnistuin ikuistamaan valmiina tai keskeneräisenä.



Kaikenkaikkiaan kurssin vetäminen oli hauskaa puuhaa. Pääsin antamaan vinkkejä ja ehdottamaan ratkaisuja. Olin kuulemma innostava :) Mutta verhoiluhan on parhaimmillaan juuri luovaa ongelmanratkaisua ja villienkin ideoiden toteuttamista. Harmi, että omassa työssä nykyään enää harvoin pääsee/ehtii omia visioita toteuttamaan.






Kyllä kai sitä tälläisiä opetushommia voisi jatkossakin tehdä. Ei lainkaan pöllömpää hommaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti