lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kukkaloistoa messukeskuksessa

Piipahdettiin eilen äidin kanssa Supermessuilla Tampereen messukeskuksessa. Lähinnä sitä puutarhapuolta lähdettiin katsomaan ja se olikin nopeasti vilkaistu, sillä hallin peräosa oli täynnä ihan jotain muuta eikä puutarhakoneetkaan ei kauheasti herätä mielenkiintoa. No olihan siellä ihan hienojakin juttuja :)

En tiedä onko kukkasidonnan Suomen mestaruuskisoja aiemmin järjestetty näiden messujen yhteydessä, mutta täytyypä sanoa, että se oli upeaa. Sanoisin, että melkeimpä parasta antia koko hallissa.


Perjantaiaamuna osallistujat olivat paikanpäällä luoneet ennelta valmistelemiinsa pohjiin mielikuvituksellisia luomuksia. Puumaiset teokset olivat näytillä ja arvioitavana samaan aikaan, kun kilpailijat tekivät uutta yllätystyötä paikan päällä.  Todellisia taiteilijoita nämä kukka-ammattilaiset.


Messujen eniten omaa silmääni miellyttävin osasto oli VRJ-groupilla. Monet pinterestistä tutut ideat oli toteutettu värikkäälle ja hauskalle osastolle.













Omaan pihaan tai Tallipihalle aion soveltaa fillari-ideaa sekä hauskoja värikkäitä vanteita muratin kiipeilytelineinä!









Haaveet kesähuoneesta kasvoivat edelleen messuosastoja katsellessa. Ehkä vielä joskus saan miehen suostumaan siihen :)


Pihapirkkojen betonilaatoista sain inspiraation! Vanhojen pitsiliinojen kuviot betonilaatoissa on jo kokeiltu, mutta enpä ole niitä tajunnut maalata. Tämä kokeiluun ensi kesänä!





Kukkaloistoa, sipuleita, siemeniä ja taimia riitti jälleen. Muutama uutuus kukkapenkkiin tuli hankittua ja tajuttoman kokoinen puska kerrattuja tulppaaneja myös. 


Haaveilin talvella osallistuvani omalla osastolla näille messuille, mutta käytyäni olin tyytyväinen etten niin tehnyt. Paikka jota minulle tarjottiin oli peräseinällä, siellä missä iloinen sekamelska koruja, laukkuja, vaatteita ja pullaa oli esillä. Siellä missä ei käyty lainkaan. Jos näitä ensi vuonna harkitsen, haluan ehdottomasti keskemmälle puutarhaosastojen viereen. Ehkä joku nyt miettii miksi verhoilija haluaa puutarhamessuille :) Ajatuksena oli esitellä puutarhakalusteiden verhoiluun sopivia materiaaleja ja kaupitella lyhtyjä, ruukkuja ym. puutarhaan sopivaa sisustustavaraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti