Tallipiha

Toukokuu, puut puhkeaa vaalenvihreään lehteen ja linnut livertää puissa. Kaukaa kuuluu liikenteen humua, mutta tunnelma on rauhallinen. Kauniit vanhat rakennukset kylpee auringossa ja voisin istua paikallani haaveilemassa vaikka kuinka pitkään. Kaunistahan Tallipihalla on aina, mutta kevät on erityinen, kuin jonkun uuden alku. 

Juuri toukokuussa aloitin Tallipihalla. Yksin yrittävästä tuli osa yhteisöä ja pitkään jatkunutta historiaa. Tallipihalla on tänä vuonna 20-vuotis juhlavuosi. Aikoinaan kaupunki viisaudessaan päätti kunnostaa huonokuntoisen alueen ja vuokrata tiloja käsityöläisille. Monen alan yrittäjiä taloissa onkin nähty ja tullaan varmasti tulevien vuosien saatossa näkemäänkin. Tallipihan tarina jatkuu ja kehittyy.

Kuluneiden kahdeksan vuoden aikana en ole kyllästynyt Tallipihaan. Rakennusten kauneus ja tarinat lumoavat aina uudelleen. Olen kuullut vanhojen papparaisten muisteloita Finlaysonin hevosista ja vähän nuorempien kertomuksia suuresta mankelista, joka valjashuoneella aikoinaan sijaitsi. Olen jutellut ihmisen kanssa, joka 90-luvulla ennen remontteja piti Tallimestarin talossa työhuonettaan. Oli ulkohuussia ja ryytimaata. Ja se hieno hämähäkkinuppikin on vielä kaakeliuunissa tallella. 

Moni asiakaskin on todennut, että työpaikkana Tallipiha on vailla vertaansa. Mukava ja kiireetön  tunnelma saa pysähtymään kaiken keskellä. Tallipiha on kuin keidas keskellä kaupunkia tai olohuone, jonne kaikki ovat tervetulleita.

Tallipihan tarinoita olisi mieluista kuulla lisääkin. Vanhoja kuvia löytyy kaupungin arkistoista, mutta ne kotialbumien kuvat on myös kiinnostavia. Onko sulla muistoja Tallipihasta?