torstai 8. toukokuuta 2014

Töitä ja rymsteerausta

Hups, ompas aikaa vierähtänyt edellisestä. Kovin on kiireistä ollut, ennen ja jälkeen viikon Ylläsloman töitä on paiskittu hurjasti. Tavallisten töiden ohella on hoidettu sisustustapahtumaan liittyviä asioita ja kulunut viikko rymsteerattu Tallipihan tallissa oikein olan takaa.


Seinäruusun likat oli hommannu ihan tajuttoman upeita (ja osa myös kalliita) tapetteja. Tänä vuonnahan meidät idikset lähti eri kaupungeista. Rakentaminen aloitettiin Transsilvania-Berliini-akselilta, jonka paikka oli määritelty jo aikaa sitten.



Seuraavaksi siirryttiin Tampereelle ja siitä luontevasti Mumbaihin :) Rakentaminen on pitkälti tapetin nitomista ja kankaiden ripustelua, eli tikkaita ylös ja alas. Täytyy osata vähän ruuvvata ja ajatella luovasti olemassa olevista puitteista. Rakentaa vaikkapa hyllyt karsinan päälle tai taikoa puiston penkeistä sänkyjä ja lavuaarista pöytä.















Rakentaminen on ihanaa, mutta myös stressaavaa. Välillä rakentajien näkemykset joutuvat törmäyskurssille ja samaa verhoa siirrellään paikasta toiseen moneen kertaan. Täytyisi oppia tässä itse vähän hellittämään omista näkemyksistä ja luottaa muidenkin visioihin. Lopputulos on kuitenkin tälläkin kertaa mahtava. Tilaa ei uskoisi samaksi.



Lainasin rakennuskuvat Petralta
Tervetuloa Tallipihalle, Rymsteeraus pop-up on avoinna 10.-25.5. 



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Puutarhamessuilla

Kävin ensimmäistä kertaa eläissäni puutarhamessuilla Tampereen messukeskuksessa tänään. Mullan tuoksua, kukkasipuleita ja kukkien väriloistoa on vaikea vastustaa näin keväisin.


Ensisilmäyksen ja -kierroksen jälkeen piti piipahtaa kahvilla ja tehdä pikaisia suunnitelmia hankintojen suhteen. Hahmotelma uudesta kukkapenkistä raapastiin klassisesti lautasliinaan. Lopulta päätimme hankkia jotakin sinistä ja katsastella ideoita.
näitä ostettiin :)





















Kasvien suhteen oli riittävästi nähtävää, mutta muuten olisin kaivannut enemmän kalustettuja tiloja. Siis isoja puutarhakalustealueita kyllä oli (samoin kuin ruohonleikkureita ym. masiinoita), mutta tunnelmalliset sisustetut puutarhasopet oli vähissä. Lehtitalon myyntipisteessä oli oiva esimerkki siitä mitä olisin kaivannut enemmän.












Lisäksi olisin halunnut ideoita kasvihuoneisiin. Sellaisesta kovasti haaveilen eikä muovimökit oikein vastaa pilvilinnojani. Vanhoista ikkunoista tehtyjä mökkejä näkee lehdistä, mutta mistäs sellaisia löytyisi...



Kotipihan kasvimaahan olen pohdiskellut uudistusta ja messuilla sainkin vahvistusta ajatuksilleni itulaareista. Taidankin rakentaa salaateille, sipuleille ja yrteille laudoista laatikoita. Johan naapurikin jo viime kesänä hankki kauluslavoja kasvimaalleen ja kehui perustavansa muodikkaan laatikkopuutarhan :)













Multaa, tunnelmaa ja ideoita haistelleena käytiin vielä valitsemassa leikkokukkia kotiin viemisiksi. Valinnanvaraa oli tulppaaneista ja narsisseista ruusuihin. Tällä kertaa valittiin ruusuosasto.



















Kotona pitkiin ruusuihin ei tahtonut löytyä sopivaa maljakkoa. Onneksi mies ei ollut ehtiny vielä ihan kaikkia koivuista tippuneita oksia kuskata kaatopaikalle. Niistä sai leveään maljakkoon aikaan risusöherön jonka väleihin ruusut sai kätevästi tuettua. Voila!




maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kylppäriremontti

Sauna- ja pesuhuonetilojen remontti oli ensimmäisiä asioita, johon tässä talossa piti tarttua. Kirkkaan vihreiden seinien taakse piti kurkata ja seiniä rakentaa uudelleen. Ennen kuvassa purkutyöt on jo aloitettu, mutta tilojen kaunis väritys käy tästäkin ilmi.


Aamulla suihkussa käydessäni tyytyväisenä katselin jälleen tiloja. Pidän valkoisen kaakelin kiillosta ja tumman panelikaton rouheasta kontrastista. Alussa pelkäsin, että tumma katto madaltaa entuudestaankin matalaa tilaa. Turhaan murehdin :)




Samaan pieneen tilaan piti saada pyykkihuoltokin. Pesukoneen viereen etsittiin ja puntaroitiin erilaisia kaappivaihtoehtoja, kunnes törmäsin House Doctorin Laundry-kärryyn. Hyllylle on kerääntynyt erilaisia säilytyspurkkeja mm. Dacarr-kierrätyskumista (saa Valjashuoneen puodilta Tallipihalta) sekä peltisiä Pantonelta ja Granitista.




Saunatilasta haluttiin myös tumma. Seinäpanelit käsiteltii saunasuojalla, joka purkissa näytti ihan siniseltä. Olin ihan kauhuissani kun pensseli ensikerran osui seinään. Kääk, en halua sinistä saunaa. Väri kuitenkin muuttui kuivuttuaan tumman harmaaksi. Savusaunamaisen tunnelman keventää vaaleat lauteet.




Remontista on aikaa jo pari vuotta. Edelleen katselen tiloja tyytyväisin mielin, hyvä tuli.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Nyt rymsteerataan!

Aamulla verstaallani vieraili toistakymmentä opiskelijaa. Kerroin kokemuksistani yrittäjänä ja työstäni sisustamisen parissa. Yksi kysymyksistä koski rymsteeraamista. Mitä se tarkoittaa?
Olen nuoresta pitäen rymsteerannut eli vaihtanut järjestystä eli siirrellyt huoneessani huonekaluja paikasta toiseen. Tavaroiden asettelu viehätti ja viehättää edelleen. Ensimmäinen selkeä muistikuva omien kädenjälkien ihailusta on, kun teininä asettelin Madonnan ja Elviksen mustavalkokuvat seinälle ja ne näyttivät jotenkin niin hienoilta. Yhtään en muista liittyikö asetelmaan muutakin kuin kuvat :)

Tallipihan vanha talli. Kuva: Petra Vii Photography

Rymsteeraaminen on sen verran hauskaa puuhaa, että viime keväänä järjestin ensimmäistä kertaa saman nimisen tapahtuman. Seinäruusun tyttöjen kanssa rymsteerattiin Tallipihan vanha talli ihan uuteen uskoon, tapetoitiin seinät ja kannettiin huonekalut sisään. 




Rakentaminen oli hauskaa. Tapettiuutuudet ja mahtavat sisustustuotteet inspiroivat eri huoneiden tunnelmiin. Oli eteinen, lastenhuone, työhuone, keittiö ja olo- sekä makuuhuoneet. Tunnelmapalat viimevuoden rymsteerauksesta kuvasi Petra Vii Photography.






Tallissa kävi kiitettävästi väkeä viikonlopun aikaan ja siitä innostuneena tänä keväänä rymsteerataan pidempään. Järjestelyjä tehdään parasta aikaa, joten kuulette asiasta varmasti :) Toukokuussa rymsteerataan jälleen, tervetuloa!



maanantai 17. maaliskuuta 2014

Käsityökortteli

Ensi perjantaina ja lauantaina osallistun Koskikeskuksessa järjestettävään Käsityökortteli Mini -tapahtumaan. On ihanaa mennä pitkästä aikaa mukaan tapahtumaan ja päästä esittelemään töitään uuteen ympäristöön. Koskarissa on lisäkseni yli kaksikymmentä käsityöyrittäjää myymässä tuotteitaan. Tulkaahan tekemään kotimaisia ostoksia!



Koskarin tapahtuma on osa isompaa kokonaisuutta tai oikeastaan vähän niinkuin varaslähtö suuremmille tapahtumille. Käsityökortteleita järjestetään useammassa kaupungissa touko-kesäkuussa.
Käsityökortteleissa myydään Suomessa suunniteltuja ja käsityönä valmistettuja tuotteita, ei siis tuontitavaraa eikä rihkamaa. Tapahtumissa pääsee tapamaan tuotteiden tekijöitä ja kaikki ovat yrittäjiä, jolloin esimerkiksi ostettuasi tuotteen sillä on takuu. Harrastajathan harvemmin sellaista lupaavat.
Käsityöyrittäjiin ja käsityökortteleihin pääset tutustumaan lisää täältä: http://www.kasityokortteli.fi/


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kevätfiiliksiä

Mahtava auringonpaiste. Ihana ulkoiluilma, mutta pihatöihin armottoman märkää. Vähän pyörähtelin haravan kanssa pihamaalla, mutta nurmikko on niin velliä ettei siitä paljon hyötyä ollut. Ensimmäiset kevätkukkasten tiipit tuuppaavat maasta <3 Voiko ihanampaa olla?


Sisällä totesin, että taitaa joulunpunaisten juttujen aika köökkissä olla ohi. Verhot olinkin jo aiemmin väkästellyt kolmesta ylijäämäkankaasta. Ohut pellava päästää valoa läpi vaikka kangasta olisikin paljon. Ensimmäisen multien vaihdon talouden kasveista sai rahapuu, jonka ripustin keittiön ikkunaan amppeliin.


Ikean kankaasta ommeltu pöytäliina toistaa ihania värejä. Mustan ja pastellisävyjen yhdistelmä on tänään mieleeni.
















Seinähyllyt huutelivat myös uusia somistuksia. Onneksi varastoista löytyy vaikka mitä. Ylähyllyn liitutaulu jäi vielä vaille tekstiä... liidut hukassa ja mitä ihmettä siihen kirjottaisin?


Onneksi keittiöstä saa pienillä jutuilla vähän viihtyisämmän. Haaveilen keittiöremontista, sillä kaapistot ja kaakelit on jonkin muun elämästä. Keittiö on ainoa huone talossa jonka katto on edelleen kellertävä mäntypanelinen ja ikkunan yläpuolella komeilee massiivinen piparkakkureunainen verholauta, mäntypanelia sekin. Yök. Ajan mittaan silmä tottuu, mutta voi sitä onnen päivää kun keittiö on uusittu.



Uusi keittiö on hahmottunut mielessäni pääpiirteiltään, mutta vielä on hiottavaa. Kuten se, mihin ihmeeseen sijoitan vanhat ikkunanpoka- ja renginkaappini? Ne ovat kulkeneet mukanani vuosikausia, enkä hentoisi niistä luopua.



















Keittiöremonttihaaveille on vielä aikaa. Täytynee vielä hieman säästellä, että tulee sitten kerralla kunnollinen.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Erään sohvan tarina

Pari viikkoa sitten sain yhteydenoton ihmiseltä, joka kuulemma hamstraa liikaa vanhaa tavaraa nurkkiinsa. Hän tarjosi minulle sohvaa ja paria tuolia. Pyysin kuvia, sillä olen kohtalaisen kranttu mööpelien suhteen. Nähtyäni kuvan en kuitenkaan voinut kieltäytyä. Missio: pelasta!


Kalusto on vanha, 1800-luvulta oletan. Etujalat on sorvattu ja tummaksi petsatuissa puuosissa on muutenkin hienoja koristeita. Kunnostutyö tulee viemään aikaa, varsinkin kun ajattelin tehdä sitä asiakastöiden ohella. Valmiin työn näkemiseen menee siis vielä aikaa.
Haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne tämän projektin ja tehdä näkyväksi kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista (ja pölyistä) työhöni liittyy.



Päivä 1. Käytetty aika: 1h
Sohvan istuimen päällä oli pari kerrosta vanua, jonka alta paljastui surkeaakin surkeampi ilmestys. Vanhat täytemateriaalit olivat valahtaneet jousien sekaan ja grundista jäljellä oli enää sivureunat.


Irroittelin juuttikankaan puuosista ja sulloin pölyiset pehmusteet jätesäkkiin.





Heinien seasta paljastui räjähtänyt jousisto. Näyttäisi ainakin neljää erilaista lankaa ja narua löytyvän sohvan historiasta, joten korjailtu on vaihtelevalla menestyksellä. Aikamoinen sekasotku.










Jokunen nupi ja naula on vielä irroittamatta, jotta voidan alkaa rakentaa uutta pohjaa.


Vaikka puuosat ovat päällisin puolin kohtalaisen hyvässä kunnossa, liimattavaakin löytyy. Ainakin toinen käsinoja on liitoksistaan irti.













Päivä 2. Käytetty aika 2h.

Vihdoin sain jousiston irti rungosta.
Nupien ja naulojen nyppimiseen meni jokunen hetki, sillä niitä oli taatusti satoja!







Selkänojaa purkaessa vanhan ruskean plyysin alta paljastui yllätys. Selkänojan syvänapitus on edellisen verhoilun aikana peitetty.  



Pehmusteen kolosia tarkemmin tutkittuani, jokaisesta yhtä lukuunottamatta löytyi alkuperäinen nappi. Sitä voi nykypäivänä vain ihmetellä miten taidokkaasti nuokin napit on langalla päällystetty.  Yhden napin ympärille oli vähän jäänyt alkuperäistä punaista plyysikangasta.






















Sohva näyttää jo nyt silmissäni niin hienolta, että syvänapitus on pakko selkään tehdä. Se vähän jännittää, koska olen vain kerran aiemmin sellaisen tehnyt. Mutta hiljaa hyvä tulee, reenataan!