keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kilta-tuolin uusi elämä


Osallistun Tampereen kädentaitomessuilla marraskuun puolivälissä Suomen Käsityöyrittäjien näyttelyosastolle. Osa näyttelyyn menevistä huonekaluista on jo valmiina, mutta halusin tehdä mukaan myös jotain spesiaalia. Kuukausi pari sitten näin House of Simonen herkullisen värisistä nahkakukista kuvan ja siitä se ajatus sitten lähti.


Vintin perukoilta löytyi parhaat päivänsä nähnyt tehokalusteen Kilta-tuoli ja nyt pääsettekin näkemään kuinka klassikkokaluste saa jatkoa elämälleen.


Homma alkaa jalkojen irroittamisella ja verhoilun purkamisella. Tässä kyseisessä kappaleessa vaahtomuovit oli aikoja sitten kuivuneet ja rapistuneet jauhoksi verhoilun sisälle. Kohtalaisen ällöä hommaa, kun putu kulkeutuu joka paikkaan.


Istuinosan vaahtokumi oli jokseenkin vielä kasassa, mutta reunoiltaan sekin rapistunut. Nypin, revin ja raaputin senkin irti. Teräsharjakin on jo puolet piikeistään kadottanut, mutta pelittää vielä :)



Ja näin, tunnin verran siinä purkutouhussa vierähti. Karulta näyttää, mutta ei kauaa! Se olis sitten vaahtomuovin hakua tiedossa.


Värkkäilen tuolia asiakastöiden lomassa, mutta pikku hiljaa homma etenee. Vaahtomuovit hankittu, leikelty ja liimattu paikoilleen. Vaahtomuovin päälle laitoin vielä vanun.


Sitten päästäänkin kankaan leikkuupuuhiin. Varstostani löytyy riittävästi turkoosia villakangasta, jonka pinta on huopamainen. Kiltatuolit sattavat olla vähän erilaisia muodoiltaan ja muoto saattaa myös vähän muuttua vaahtomuovin ja vanun takia. Käytin kankaaleikkuuseen kuitenkin olemassa olevaa kaavaani, sillä vaikutti riittävän hyvältä. Ja villakangastahan pystyy vähän muokkailemaan höyryllä.




Leikkuun jälkee tietenkin ommeltiin. Ja jottei ihan tylsäksi kävisi niin päätin vetästä päällitikkaukset pinkillä langalla.



Ja sitten alkoi vääntö. Jonkin verran on silittämistä, venyttämistä ja hinkuttamista sekä kiskomista, repimistä ja nitomista, että päällinen saadaan paikoilleen.


Rungon etuosien verhoilun jälkeen oli vuorossa kukat. Aloitin niiden ompelun selkäkappaleeseen ennen sen kiinnitystä runkoon. Kukat on melko jäykkiä, joten irtonaiseen kankaaseen niitä oli helpompi ommella. Ensin reijät ja sitten muutama pisto pinkillä langalla.



Kun kukkia alkoi olla tarpeeksi, kiinnitin takaselän paikoilleen. Lisää käsinpistelyä siis! Takaselän jälkee ruuvasin jalkakehikon paikoilleen ja tsuumailin kukkamerta. Pistelin kukkia lisää sinne ja tänne: epäsymmetrisyys rules!




Valmista tuli! Kiltatuolin juju on pitkälti yllätyksessä. Etupuolelta tuoli on kuin mikä tahansa Kilta, mutta takana loistaa hehkuva kukkameri.




No tulihan siitä ihan kiva. Huomenna roudaan sen näyttelyyn Tampereen messukeskukseen, siitä lisää myöhemmin. Moido!



3 kommenttia: