maanantai 1. lokakuuta 2018

Viikon väri: Greek Blue

Annie Sloanin Chalk Paint™ värikartasta löytyy 37 eri värisävyä. Itse huomaan mieltyneeni tietynlaisiin sävyihin, lähinnä viileisiin punaisiin, sinisiin ja vihreisiin, jotka löytyvät kartan vasemmalta reunalta. Lämpimät keltaiset, oranssit ja murretut vihreät kartan oikealla laidalla eivät tule mieleeni lainkaan, kun aion maalata jotain. Siispä heitin haasteen itselleni kaikkien sävyjen kokeilusta ja päätin toteuttaa sen aakkosjärjestyksessä niin vaikeimmat valinnat eivät jää viimeisiksi.



Putiikilla on kauan pyörinyt kehys, jonka lasi on särkynyt. Olin ajatellut maalata sen kyllä, mutta idea puuttui. Tällä kertaa värivuorossa on yksi sinisistä; Greek Blue. Väri ei itsellään herättänyt suurta inspiraatiota, joten piti keksiä jotain jujua kehykseen maalaamisen lisäksi.


Hankin kesällä Iron Orchid Designin muotin, mutta en saanut aikaiseksi hakea mistään paperimassaa, joten täytin muotin kuumaliimalla. Liimaklöntin pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen kuin nykäsee sen muotista pois. Ja kuumaliimalla koristeet myös liimasin kehykseen. Kuviot näyttivät todella rumilta kehyksen pinnassa ja ne piti jotenkin saada sulautumaan taustaan. Siis pensselit heilumaan!



Välillä tuntui toivottomalta saada kuvio osaksi kehystä, mutta kun riittävästi tuli maalikerroksia niin homma alkoi näyttää paremmalta. Lääpin purkin pohjalta jähmeätä Chalk Paintiä kehyksen pintaan, niin että muoviveitsestä jäi rantuja pintaan. Töpöttelin myös Barcelona Orangea kuvioihin ja putsasin muunkin värisiä pensseleitä pintaan.



Kerroksia tuli, mutta silti kaipasin vielä jotain säväyttävää pintaan. Niinpä sipaisin Annie Sloanin Gold Size-liimaa sinne tänne ja nostin ohuen ohuet kuparilehdykät sen päälle. Lopulta vahasin kehyksen kirkkaalla vahalla ja vielä päälle mustalla vahalla reilusti patinointia. Kehyksen tusaamista olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta lopputulos on mielestäni aika hieno. Oli hauska kokeilla tälläistä runsasta maalikerrostelua!


Lopuksi laitoin kehykseen Maarit Kontiaisen bambi-kortin, joka sävyiltään sopi siihen täydellisesti. 

Seuraavaksi maalausvuorossa on Henrietta.
Ihanaa värikästä syysviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti