maanantai 15. lokakuuta 2018

Viikon väri: Henrietta

Annie Sloanin Chalk Paint™ värikartasta löytyy 37 eri värisävyä. Itse huomaan mieltyneeni tietynlaisiin sävyihin, lähinnä viileisiin punaisiin, sinisiin ja vihreisiin, jotka löytyvät kartan vasemmalta reunalta. Lämpimät keltaiset, oranssit ja murretut vihreät kartan oikealla laidalla eivät tule mieleeni lainkaan, kun aion maalata jotain. Siispä heitin haasteen itselleni kaikkien sävyjen kokeilusta ja päätin toteuttaa sen aakkosjärjestyksessä niin vaikeimmat valinnat eivät jää viimeisiksi.


Tällä kertaa vuorossa oli yksi lemppareistani: Henrietta. Tämän Chalk Paintin sävy on lilaan vivahtava pinkki, melko voimakas sävy. Päädyin maalaamaan tuolin ensin ruskealla Honfleurilla ja sen jälkeen Henriettalla pariin otteeseen. Ajattelin, että lämmin suklaanruskea ja kylmä pinkki sävy mätsäisivät hyvin yhteen. Homma ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä ja hion liikaa särmistä. Alta tuli näkyviin alkuperäinen puun väri eikä Honfleur.




Kuluttelin tuolin nurkkia, koska pidän enemmän kuluneesta pinnasta kuin täysin uudesta. Sopivasti kontrastia uuden verhoilun ja vanhan näköisen puupinnan välille. Verhoilukankaaksi valikoitui Jakobsdalin sametti, jossa värikkäät kukat ja linnut leikittelevät harmaalla pinnalla.



Tuolista tuli oikein herkkupala ja tein sille heti perään kaksoissiskon eri sävyillä. Sen tulette näkemään myöhemmin! Kaksikko on myynnissä putiikilla.


Mukavaa värikästä syysviikkoa kaikille! Seuraavana tutkaillaan sitä Honfleuria erillisessä hommassa, kun tämä meni sen osalta vähän piloille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti