maanantai 4. maaliskuuta 2019

Viikon väri: Original

Annie Sloanin Chalk Paint™ värikartasta löytyy 37 eri värisävyä. Itse huomaan mieltyneeni tietynlaisiin sävyihin, lähinnä viileisiin punaisiin, sinisiin ja vihreisiin, jotka löytyvät kartan vasemmalta reunalta. Lämpimät keltaiset, oranssit ja murretut vihreät kartan oikealla laidalla eivät tule mieleeni lainkaan, kun aion maalata jotain. Siispä heitin haasteen itselleni kaikkien sävyjen kokeilusta ja päätin toteuttaa sen aakkosjärjestyksessä niin vaikeimmat valinnat eivät jää viimeisiksi.


Maalikokeilut on olleet tauolla tovin ja vuorossa olisi Old Violet. En ole kuitenkaan saanut kuvattua jo valmiina olevaa lipastoa, joten hyphdetään pari pykälää eteenpäin. Maalausvuorossa on pari valkoista peräjälkeen ja otin käsittelyyn ensin Originalin, koska sitä oli avattu purkillinen varastohyllyssä.


Putiikilla on muutama pieni jakkara, joita olen käyttänyt apuna tuotteiden esillepanossa. Vanhat maalit on jo melko nuhjaantuneet, joten entraus on tarpeen. Valkoiseksi maalaaminen on mielestäni tylsää, joten jotakin jekkua piti jakkaralle keksiä. Niinpä kaivoin hyllyn perukoilta muutaman muunkin purkinpohjan ja Saltwashia. 


Sekoittelin jämämaaleja keskenään, joten jakkarasta löytyy ainakin henriettaa, antoinettea, luis ja greek blueta sekä florencea. Sudin vinkisin vonkin pitkin jakkaraa paksuhkoa maalia, jonka sekaan olin sekoittanut Saltwashia. Maalikerrosten kuivuttua sudin päälle Originalia kerroksen. Jakkarahan näytti ihan hirveältä 😆


Valkoisen maalikerroksen kuivuttua hioin karkealla hiekkapaperilla pinnat tasaisiksi. Edelliset maalikerrokset tulivat näkyviin milloin mistäkin, joten pinnasta tuli elävä. Kirkas vaha vielä maalin ylle ja jakkara on valmis.



Jakkara jatkaa elämäänsä myymälän esillepanoissa vähän uudemmalla raikkaammalla ilmeellä. 


Mukavaa värikästä maaliskuun ensimmäistä viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti