Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ripustin riippumattoni päärynän ja pihlajan väliin. Siihen ainoaan paikkaan johon sen pihassamme saa. Paikka on tontin nurkassa ja tien vieressä, joka on onneksi rauhallinen. Vaahtera on rehevä. Se varjostaa mukavasti ja aurinko siivilöityy kauniisti lehtien lomasta.
Riippumatosta käsin koko maailma näyttää ihan erilaiselta. Jostain syystä se on paikka, jossa mun sielu lepää. Mattoni on leveä ja kun sujahdan sen sisään, uppoan syvälle ja ympäristö sulkeutuu pois. Lehtien havina ja linnunlaulu voimistuu, nurmikonleikkuri pörrää jossain.
Kun talven myrskyissä kaksi isoa oksaa vanhasta päärynäpuusta meni poikki, meinas poru tulla. Ei muuten (puun päärynät ei ehdi koskaan kypsyä), mutta mihin olisin mattoni ripustanut, jos se viimeinenkin oksien väli olisi hajonnut? Ja ihan turha ehdotella mitään metallihäkkyröitä, yök.
Toivotaan huomiseksi luvatusta myrskystä armollista päärynälle, että jatkossakin saan terapiakeinuni sen oksan hankaan ripustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti